Salaisuuksien sunnuntai

Lähdimme Tampereelle SPR:n nuorten turvatalon itsenäistymisen tuen kanssa sunnuntaina 3.4.2011. Matkalle lähti mukaan kaksi työntekijää, vapaaehtoinen, kaksi kumminuorta ja kolme tuessa olevaa nuorta. Matkamme alkoi Helsingin rautatieasemalta 8.45 junalla kohti Tamperetta. Emme kaikki vielä tunteneet toisiamme ja meitä jokaista varmaan vähän jännitti, mutta onneksi junamatkamme kesti niin kauan, että kerkesimme unohtamaan jännityksen.

Perille päästyämme suuntasimme kohti Tampereen SPR:n nuorten turvataloa syömään aamupalaa ja samalla tutustuimme Tampereen työntekijöihin. Ruokailun jälkeen aloimme piirtää itsestämme ja toisistamme muotokuvaa ja samalla opimme tuntemaan toistemme nimet. Seuraavaksi meidät jaettiin kahteen eri ryhmään ja tehtävämme oli joko maalata positiivisia tai negatiivisiä ajatuksia salaisuuksista. Nuorten mielestä tämä tehtävä oli mukava ja ajatuksia herättävä. Seuraavassa tehtävässä saimme kirjottaa omia salaisuuksiamme paperille, joita kukaan muu ei tiedä. Käärimme paperin kiven ympärille ja solmimme sen villalangalla ja heitimme ne Tammerkoskeen!

Nuoret pitivät tilannetta vapauttavana ja kauniina kokemuksena. Uskomme, että monia helpotti heittää taakat jokeen. Sillalea oli myös ripusetettu lukkoja, joita ihmiset ovat kiinnittäneet symboloimaan heidän suhdettaan. Tämä oli kaikkien mielestä todella suloinen ja aivan ihastuttava tapa. Otimme myös valokuvia matkamme varrelta.

Tämän kaiken jälkeen menimme vakoojamuseoon. Siellä teimme agenttitestin, jossa meidän piti suorittaa erilaisia tehtäviä. Osa porukastamme pääsivät Israeliin ja toiset Iso-Britanniaan. Tämä oli yksi parhaimmista kokemuksista reissussa. Kaikilla kurni jo vatsan pohjassa, joten suuntasimme italialaiseen ravintolaan. Paikka oli rauhallinen ja italialainen tunnelma oli tuotu hienosti esiin. Kaikki olivat tyytyväisiä ruokaansa.

Reissu oli onnistunut kaikkien mielestä, vaikka sunnuntaiaamuna fiilis oli vähän väsynyt. Kotiin lähtiessämme kaikille jäi positiivinen mieli matkasta.

Kumminuoret kiittää ja kumartaa!

Roosa ja Hannele