Oletko ulkopuolella?

Japanilainen kaverini Itchy kertoi minulle mielenkiintoisia seikkoja Japanin sosiaalisesta kulttuurista. Japanissa ihmisten henkilökohtaisia suhteita määrittää sanapari uchi ja soto. Uchi tarkoittaa ihmisen sisäpiiriä, eli japanilaisittain perhettä, lähimpiä ystäviä ja niin edespäin. Soto taasen tarkoittaa kaikkia tämän ulkopuolelle jääviä sosiaalisia kontakteja. Ystäväni kertoi, että löyhästi sanaparin voisi kääntää suomenkielelle tarkoittaen sisäpuolella ja ulkopuolella. Tämä sanapari määrittää käyttäytymistä kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ja vaikuttaa myös siihen minkälaista kieltä milloinkin käytetään. Parhaan ystävän kanssa puhutaan siis aivan eri asioista ja erilaisella kielellä, kuin esimerkiksi opettajan tai kesätyöpaikan pomon kanssa. Vähän kuin meillä Suomessakin ajattelin ja aloin mietiskellä vastaavaa käsitteistöä suomalaisesta kulttuurista. En keksinyt, kunnes Helsingin Sanomat tarjosi minulle lisää ajatuksia pääkirjoituksessaan sunnuntaina 5. kesäkuuta.

Hesari kirjoitti, että Työ- ja elinkeinoministeriössä on julkaistu selvitys, joka paljastaa, että yli 40 000 Suomessa asuvaa 16-29 -vuotiasta nuorta voi kutsua ulkopuoliseksi. Tämä onnistuu siten, että näitä kymmeniä tuhansia nuoria ei löydy mistään oppilaitoksista tai työnhakijoiden joukoista. He eivät ole vauvalomilla, eivätkä armeijassa. Eivätkä he ole myöskään sairaslomilla tai eläkkeellä. He ovat ulkopuolella.

Meidän kaikkien niin nuorten, kuin aikuistenkin olisi tärkeätä tietää mikä ajaa nuoria ihmisiä ulkopuolelle. Helsingin Sanomien mukaan yksi taustatekijöistä on huostaanotto. Huostassa olleiden nuorten riski jäädä ulkopuolelle on viisinkertainen muihin nuoriin verrattuna ja koulutustaso jää huomattavasti muuta väestöä alhaisemmaksi.

Tällä hetkellä 16-17 –vuotiaista nuorista huostassa on noin 2,5 % ja määrä kasvaa koko ajan. Hesarin mielestä huostaanottojen suuri määrä on osoitus siitä, etteivät lastensuojelun tukitoimet ole riittäviä tai ettei ongelmaperheitä löydetä riittävän ajoissa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei huostaanottokoneisto ole ollenkaan viaton jos ”koneesta” ulos tulevat nuoret päätyvät suurella prosentilla ulkopuolisiksi. Suomen Punaisen Ristin Nuorten Turvataloilla olemme sitä mieltä, ettei kukaan ole ulkopuolinen. Tapaamme työssämme toki paljon näitä ministeriön ulkopuolisiksi luonnehtimia nuoria mutta tapaamme myös niitä, jotka eivät ole ainakaan vielä ulkopuolisia. Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää halu olla sisällä ja sen eteen me turvataloilla työskentelemme. Käy sisään!

Niko Nurminen
Kriisi- ja perhetyöntekijä
Nuorten turvatalo, Helsinki