Nuorten turvatalojen vapaaehtoiset liveryhmän ohjaajina
Torstaina 19.1.2012 käynnistettiin Helsingin Nuorten turvatalolla liveryhmäohjaajien kevätkausi. Mukana oli viisi vapaaehtoista, joista kaksi oli mukana perehtymässä tähän vapaaehtoistyön muotoon. Yhdessä suunniteltiin kevään aikataulu ja jaettiin chat-vuorot.
Samana iltana valvottiin nuorten chattiä, jossa kyseisellä kerralla oli aiheena suru. Keskustelu oli vilkasta ja monia ryhmän nuoria pohditutti se, miten surusta tai sen kanssa voi selvitä.
Nuorten turvataloilla on ollut jo parin vuoden ajan yhteistyösopimus internetissä toimivan kriisikeskuksen Tukinetin kanssa. Turvatalojen vapaaehtoiset toimivat joka tiistai ja torstai nuorten liveryhmien ohjaajina Tukinetin chatissä iltakuuden ja –kahdeksan välillä. Lisäksi joka kuukauden viimeisenä perjantaina pidetään niin sanottu nettiyö, jolloin chatissa aihe on vapaa ja keskustelijoilla mahdollisuus vaihtaa ajatuksiaan klo 20-23.
Vapaaehtoisia liveryhmän ohjaajia on yleensä paikalla kaksi ja molemmat hoitavat keskusteluryhmän valvomista ja ohjaamista omalta koneeltaan. Taustalla apuna on Nuorten turvatalon palkattu kriisi- ja perhetyöntekijä, joka tarvittaessa ottaa osaa ohjaamiseen.
Yleensä liveryhmäkeskustelulle on etukäteen määritelty jokin teema tai ajankohtainen nuoria koskettava aihe. Paikallisen, kansallisen tai kansainvälisen kriisitilanteen sattuessa keskustelujen teemat kuitenkin saatetaan ohjata koskemaan kriisiä ja tavanomaisten chattien lisäksi perustetaan tarvittaessa kriisichattejä. Näin on toimittu mm. Japanin tsunamin ja Norjan joukkosurman yhteydessä.
Liveryhmien ohjaamisen yhtenä johtoajatuksena onkin pitää yllä valmiutta nuoria koskettavia kriisejä silmällä pitäen, nimenomaan internetissä. Nykyaikaa kun on se, että nuoriso ohjautuu hädän tullen nettiin keskustelemaan. On tärkeää, että siellä ovat tällöin myös Nuorten turvatalot vapaaehtoisineen vastaamassa nuoria askarruttaviin kysymyksiin ja antamassa tukea.
Nettikeskusteluja ohjaamaan haluavien vapaaehtoisten tulee tuntea Nuorten turvatalojen toimintaperiaatteet ennen puikkoihin astumistaan. Muuten tämä liveryhmän ohjaaminen on oivallinen vapaaehtoistyön muoto sellaisille aikuisille, joille esimerkiksi yöpäivystäminen Nuorten turvatalojen kriisimajoituksessa ei onnistu. Halu auttaa nuoria on tärkein kriteeri, ja auttaminen verkossa on arvokasta vapaaehtoistoimintaa.
Saara Leppänen
Kriisi- ja perhetyöntekijä
Nuorten turvatalo, Helsinki
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
-




