Syys-lokakuun vaihteessa Vantaan Turvatalon ITU-nuorille (Itsenäistymisen tuki) järjestettiin melontaretki Repoveden luonnonpuistossa. Viralliseen kokoonpanoon kuului kaksi nuorta, kaksi työntekijää ja yksi vapaaehtoinen. Turvatalolta lähdimme liikkeelle autolla. Kolme meistä viidestä ei ollut melonut aikaisemmin, ja ajomatkan aikana kertasimme, miten melominen käytännössä tapahtuu.

Pääsimme jo melkein perille, kunnes viimeisellä hiekkatiellä jouduimme pysähtymään, kun autoja oli jonoksi asti. Selvisi, että tie on poikki ja kaivinkone korjaa sitä parhaillaan. Onneksi ei tarvinnut odottaa kauaa. Olisi ollut aika jännää joutua melomaan ensimmäistä kertaa elämässään pimeällä järvellä otsalampun valossa.

Laiturilla tapahtuneen melankäsittelyharjoituksen jälkeen ehdimme kuitenkin vesille valoisan aikaan. Jostain syystä meidän kolmen ensikertalaisen kajakit eivät millään halunneet aluksi mennä oikeaan suuntaan. Onneksi järvellä ei ollut perjantai-iltana ruuhkaa ja siellä mahtui hyvin opettelemaan kajakin ohjailemista. Repovedellä on hienot maisemat ja rannoilla seisoi vihreitä, keltaisia, oransseja ja punaisia puita. Kaiken kruunasi violetin ja punaisen sävyinen auringonlasku.

Järvellä kiertelyn jälkeen rantauduimme leiripaikan laituriin melkein kuin ammattilaiset. Rannalta tuloamme katselivat hivenen kokeneemmat retkeilijät, joita toimintamme taisi hiukan huvittaa. Kukaan ei kuitenkaan kaatanut kajakkia ja päätynyt uimaan. Meille oli varattu kota, jonka pihalla oli tulisija ruuanlaittoa varten. Makkara kuuluu ehdottomasti metsäelämään ja sitä oli totta kai tarjolla, leipien ja salaattien lisäksi. Perinteisen makkaran vaihtoehtoina olivat lihaisat tofu- ja soijamakkarat. Illan pimennyttyä ruokailu jatkui nuotion ja otsalamppujen valossa.

Vaikka retkipäiväksi sattui syksyn lämpimin päivä, täytyi illalla kuitenkin lisätä vaatekerroksia. Onneksi kodassa oli pieni puukamiina, jolla sisätilan sai lämpimäksi. Nukkuminen makuupusseissa olikin sitten ihan oma juttunsa. Jonkun pussi oli kuuma ja toisen makuualusta nitisi aina kun käänsi kylkeä. Ainoastaan yksi meistä nukkui hyvin: hän, jolle tämä oli ihka ensimmäinen kerta retkellä, metsässä ja melomassa. Uudet jutut ilmeisesti veivät kaikki voimat.

Seuraava aamu oli syksyisen viileä vaikka aurinko paistoikin. Aamupalan jälkeen oli aika pakata tavarat ja lähteä melomaan takaisin. Tuuli oli yltynyt edellisestä päivästä ja järvellä oli jonkinlaisia aaltoja. Päivän melontareitti kulki ensin ”kotilaiturin” ohi katsomaan järven ylittävää riippusiltaa. Koska oli viikonloppu, liikkeellä oli paljon ihmisiä, jotka katselivat meitä ylhäältä riippusillalta. Sillan toisella puolella järvi leveni sen verran, että sivuttaisaallot meinasivat kaataa kajakit. Edellisen päivän melonta tuntui käsivarsissa. Päätimme kääntyä takaisin ja meloa kotilaituriin.

Pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme ajamaan takaisin. Matkan aikana ehdimme hyvin ottaa päiväunet ja kerrata reissua. Kivaa oli ja uudestaan pitäisi mennä. Seuraavan reissun suunnittelu alkaa toivottavasti pikapuoliin.

Laura
Vapaaehtoistyöntekijä
Vantaan nuorten turvatalo