Eilen illalla kuulin televisiosta, että parhaat asiat elämässä ovat onneksi ilmaisia. Televisiossa sanottiin tosin myös, että toiseksi ja kolmanneksi parhaista asioista täytyy maksaa rahalla. Jäin miettimään mitkä asiat ovat niitä elämän ”parhaita” ilmaisia asioita. Toisaalta mietin myös mistä kaikista ”toiseksi ja kolmanneksi parhaista asioista” ihminen jää mahdollisesti elämässään paitsi, jollei ei omista yhtään rahaa? Rahaa siis pitäisi saada, jotta tällainen televisiomainoksen luoma kuva kokonaisvaltaisesta onnesta mahdollistuisi.

Aikuinen saa rahaa, hankittuaan itselleen koulutuksen ja työtä. Koulutus ja työ takaavat pankkitilille kuukausittain maksettavan euromääräisen suorituksen. Kuin työnantajan kiitoksena tehdystä työstä. Aika helppoa, mietiskelin.

Tosin kaikilla ihmisillä ei ole koulutusta taikka saati sitten töitä. Mieleeni tulivat myös turvatalojen nuoret, joilla ei usein myöskään ole koulutusta, rahaa tai töitä. Voi olla myös niin, että heidän vanhempansakin taistelevat samankaltaisten taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa kuin nuoret itse.

Hetken asiaa pohdiskeltuani arvelin, ettei tällaisen televisiomainoksen hahmotteleman onnen saavuttaminen ehkä olisikaan niin helppoa. Itseltänikin pelkkä kouluttautuminen ja työllistyminen, edellytti monen vuoden vääjäämätöntä työskentelyä, opintoja ja sinnittelyä, ainoana kannustimena haave ja toive oman tulevaisuuden mahdollisesta itsevaltaisuudesta ja omavaraisuudesta. Totesin asian olevan tarkemman pohdiskelun tarpeessa ja menin nukkumaan.

Aamulla tullessani töihin, rahahanat niin sanotusti aukenivat, Siilitien metroasemalla. Katsoinpa itään taikka länteen, niin kussakin suunnassa minulle kaupattiin rahaa. Metroaseman seiniltä ja vielä junassakin pystyin opiskelemaan koko työmatkani ajan, kuinka helposti onnea voi nykymaailmassa tavoitella. Olipa kyse tyttö tai poikaystävän hankkimisesta, uusista kengistä, tietokonepelistä tai suosiosta kaveriporukassa. Kaikki tämä on ainakin vähän lähempänä, vaikka velaksi mutta vain tekstiviestin lähettämisen päässä. Taas kaikki vaikuttikin aika helpolta.

Tultuani töihin mainitsin pohdinnoistani työkaverilleni. Puhisin hänelle koko aamuisen ironiantajuni voimalla, että nykyään kaikki maksaa rahaa mutta on helppoa kun kaikkea, myös onnellisuutta voi saada rahalla. Tai ainakin niin kaikkialla mainostetaan.

Hän oli kiinnittänyt huomiota samaan asiaan jo aiemmin menneen syksyn aikana ja seurannut turvatalomme asiakastilastoja tätäkin asiaa silmällä pitäen. Asiakastilastoista ja työryhmän kanssa käydyssä keskustelussa pystyimme havainnoimaan, että monet meillä asioinneista nuorista olivat myös seuranneet mainontaa ja mediaa ja niin sanotusti ottaneet onkeensa muun muassa näistäkin metrossa näkyvistä mainoksista.

Menneen syksyn aikana Suomen Punaisen Ristin Helsingin Nuorten Turvatalolla asioi monta täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevaa tai juuri täysi-ikäistynyttä nuorta vaikeissa elämäntilanteissa. Turvatalolle uusi asia näiden nuorten elämäntilanteissa, oli kaikkien muiden murheiden lisäksi, nuoren näkökulmasta ajatellen suuret taloudelliset ongelmat. Jos työssä käyvä aikuinen selviää vaivoin yllättävästä 1000€:n laskusta kunnialla, niin aikuistuvalle nuorelle se voi merkitä vahvaa kokemusta lopullisesta velkavankeudesta. Pahimmillaan se näyttää johtavan passiivisuuteen hoitaa mitään omia asioita ja ongelmien vyyhti voi kasvaa vyöryvän lumen tavoin. Jollei syrjäytymisen kierre ole tässä vaiheessa jo syntynyt, niin ainakin hyvä kasvualusta sille on tullut luoduksi.

Helsingin turvatalolla olemmekin ajatelleet tätä ryhmää nuorina, jotka ovat kadottaneet tai ovat suuressa vaarassa kadottaa toiveensa tulevasta. Yhdistäviä tekijöitä tämän ryhmän nuorille olivat muun muassa hankaloituneet tai olemattomat perhesuhteet, asunnottomuus, alhainen koulutustaso, irrallisuus ja tiedottomuus tukiverkostoista, päihteiden käyttö sekä merkinnät luottotietorekisterissä. Tästä kaikesta johtuen, näistä nuorista on ollut havaittavissa ”millään ei ole enää mitään väliä” -asennetta ja todellista näköalattomuutta omaa tulevaisuutta ajatellen.

Näyttää siltä, että samalla kun valtamedioissa puhutaan huolestuneeseen sävyyn lisääntyvästä nuorisotyöttömyydestä ja kasvavista nuorten syrjäytymisen riskeistä, niin samoissa medioissa markkinoituu aivan toisenlainen maailmankuva. Paljon hienompi, helpompi ja kiihkeämpi maailmankuva, jossa nopeilla voitoilla voi kuka tahansa saavuttaa kaiken hyvän, ilman ennakkovaatimuksia tai tulevia seuraamuksia. Tästä seurannee ristiriita, mikä aiheuttanee paljon ahdistusta ja valinnan vaikeutta nuorille, jotka ovat juuri ohittamassa ensimmäisiä tienviittoja valitsemillaan elämänpoluilla.

Onko nyt siis nuorten mahdollista käsittää mediasta, mainonnasta ja ympäröivästä maailmasta niin, että onni ja menestys olisi ostettavissa velkarahalla, ilman tekstiviestiä kummempaa panosta. Nuorten turvataloilla emme haluaisi missään tapauksessa aliarvioida nuortemme arviointikykyä mutta jos edellä mainittu väittämäni pitää paikkansa, niin miten meidän tulisi aikuisina ja ammattilaisina tähän huutoon vastata?

Niko Nurminen

Kriisi- ja perhetyöntekijä

Suomen Punainen Risti

Nuorten Turvatalo

Helsinki