Espoon Nuorten turvatalon vapaaehtoismatka tehtiin tänä vuonna Solferinoon sekä Punaisen Ristin museoon Castiglioneen. Olen itse ollut Punaisen Ristin työntekijänä vasta noin vuoden ajan, mutta jo pelkkä ajatus siitä, miten minun olisi mahdollista nähdä järjestön synnyinsija, liikutti minua. Ajatus koskettaa minua muullakin tasolla, kuin työntekijänä. Se koskettaa minua ihmisenä, joka on elänyt koko elämänsä maailmassa, jossa Punainen Risti auttaa, tukee, syöttää, juottaa, pelastaa henkiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se miten tämänkaltainen kokonaisuus on syntynyt, kehittynyt ja jäänyt pysyväksi vaikuttajaksi niin paikallisella, kuin kansainväliselläkin tasolla, on huikea esitys ihmisen voimasta. Henry Dunant ei varmasti osannut aavistaa millaisen ilmiön hän synnytti 150 vuotta sitten törmätessään taisteleviin sotilaisiin. Henry Dunant teki vain sitä, mitä moni meistä haluaa tehdä. Auttaa, suojella ja olla ihmiselle ihminen. Se miten sveitsiläisen liikemiehen teoista on syntynyt kansainvälinen, nimenomaan vapaaehtoisuuteen perustuva järjestö, pohjautuu täysin siihen auttamishaluun, joka Dunantilla oli ja joka tässä ihmiskunnassa elää edelleen.

Tunnelma Solferinon kentällä vie sanattomaksi. Se, mitä Henry Dunant teki, vaikuttaa minuun vielä kaikkien vuosien ja kulumienkin jälkeen. Koen, että tarkoitukseni Punaisen Ristin työntekijänä on viedä eteenpäin ja pitää elossa sitä ajatusta joka hänelläkin oli. Solferinon muistomerkillä käynti teki historian kulusta todellisempaa ja se juurrutti minut vielä tiukemmin tapahtumien ketjuun, jotka ovat lähtöisin juuri siitä paikasta. Oma merkityksellisyyteni työntekijänä korostui, koin olevani osa isompaa kokonaisuutta, jolla on yhteinen tarkoitus ja päämäärä. Oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kokemuksesta myös muiden matkassa olevien kanssa. Eri näkökulmia ja lähestymistapoja oli monenlaisia. Jo pelkästään oma vapaaehtois- tai työhistorian pituus vaikuttivat kokemukseen Solferinosta. Matkan aikana käydyt keskustelut ryhmän kesken vahvistivat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Moni matkalainen koki, että yhdessä ryhmän kanssa konkreettisesti näkemällä sen mistä ja miten järjestön toiminta on alkanut, aktivoi ja innostaa yhdessä toimimiseen.

Punaisen Ristin museossa käynti selkeytti ajatusta siitä, miten teknologian kehittymisen myötä avustusjärjestöjen, kuten Punaisen Ristin, on yhä kattavammin mahdollista auttaa hätään joutuneita. Matka Solferinon taistelukentältä läheiseen Castiglionen kylään on ollut pitkä ja varmasti raskas, kun sen on tehnyt kävellen haavoittunut sotilas olkapäillään. Tarve erilaisille apuvälineille, kuten kuljetusvälineille on ollut suuri ja näin ollen niiden kehittämiseen käytetty työ äärimmäisen tärkeää. Punainen Risti avustusjärjestönä on kehittänyt esimerkillisesti läpi historiansa erilaisia apuvälineitä, joita saimme nähdä Castiglionen Punaisen Ristin museossa. Museo oli koonnut hienosti yksien seinien sisään sen historian joka järjestöllä on edelläkävijänä esimerkiksi katastrofeissa käytettävissä tarvikkeissa. Vaikka oma työni turvatalolla perustuu pitkälti henkiseen apuun, saatoin museossa käynnin kautta kokea olevani yksi apuväline järjestön toiminnassa.

Matka järjestön juurille oli voimauttava, motivoiva ja ennen kaikkea yhteisöllisyyden tunnetta korostava kokemus, jonka vaikutus tulee säilymään minussa aina. Nyt kotona ja tutussa toimistohuoneessa huomaan, että se mitä matkalla näin, elää myös täällä. Dunant on muuttanut tämänkin vanhan lääkärikeskuksen seinien sisään 10 vuotta sitten kun turvatalo Espooseen perustettiin ja kantaa minua työntekijänä eteenpäin, aivan kuten hän kantoi haavoittunutta sotilasta harteillaan 150 vuotta sitten.

Kati Kyyrö

Kriisi- ja perhetyöntekijä

Espoon Nuorten turvatalo