Punainen Risti kutsuu nuoria aikuisia mukaan ystäviksi
Kirjoitettu: Helmikuu 9, 2010 - 11:17
Ystävänpäivänä 14.2. Punainen Risti kampanjoi rekrytoidakseen uusia nuoria aikuisia mukaan vapaaehtoisiksi ystäviksi. Tänä vuonna kampanjan tunnus on ”Ole hyvä. Ole ystävä.”
- Yksinäisyys koskettaa, siitä voi kärsiä niin nuori kuin varttunutkin. Vapaaehtoisille ystäville on jatkuva tarve. Punaisen Ristin ystävätoimintaan ovat tervetulleita kaiken ikäiset, mutta tänä vuonna pyrimme herättämään kiinnostusta nimenomaan nuorten aikuisten keskuudessa, sanoo Punaisen Ristin kotimaan avun suunnittelija Anita Hartikka.
- Toimintaan mukaan lähtevä nuori pääsee ystäväkurssille, saa uudenlaisia tietoja ja taitoja sekä kurssitodistuksen. Vapaaehtoistoiminnassa saaduista kokemuksista on hyötyä myös siinä tapauksessa, että nuori on hetken työttömänä. Työnhakutilanteessa nuori voi osoittaa olleensa aktiivinen ja sitoutunut harrastukseen, joka kertoo oleellista ja arvokasta hänen luonteestaan ja elämänasenteestaan, Hartikka jatkaa.
Nuoret haluavat ottaa vastuuta ja välittää
Nuorten arvomaailmaa ja vapaa-aikaa tutkinut Sami Myllyniemi Nuorisotutkimusverkostosta sanoo tutkimusten osoittavan, että nuoret aikuiset eivät niinkään halua auttaa esimerkiksi naapureitaan tai sukulaisiaan, mutta ovat vanhempia ikäryhmiä valmiimpia auttamaan tuntemattomia.
- Nuoret eivät suhtaudu auttamiseen velvollisuutena. Heitä motivoi auttamisesta saatava mielihyvä, Myllyniemi sanoo.
- Selvä enemmistö nuorista voisi tehdä vapaaehtoistyötä esimerkiksi huono-osaisten auttamiseksi, mutta varsinaiseen toimintaan osallistuvien osuus on muutaman prosentin luokkaa. Kun osallistumisen esteitä on kyselytutkimuksella selvitetty, on nuorissa huomattava joukko niitä, joita ”ei ole pyydetty”, Myllyniemi jatkaa.
- Vapaaehtoistyön konkreettinen tekeminen ja tulosten näkyminen, vastapainona esimerkiksi byrokratian jähmeydelle tai internetin bittiavaruuteen katoavalle työlle, voivat tarjota nuorille palkitsevaa kokemuksellisuutta, Myllyniemi sanoo.
Myllyniemen mukaan nuorten halukkuus olla mukana politiikassa ja ottaa vastuuta maailman tulevaisuudesta ovat kasvusuunnassa. Nyt neljä nuorta viidestä kokee vastuunottamisen maailmasta tärkeäksi, kolmannes peräti erittäin tärkeäksi. Nämäkin trendit kertovat arvomaailmasta, jossa toisista välittäminen on mahdollista.
Ystävänpäivänä mukaan ystävätoimintaan
Punainen Risti järjestää ystävänpäivän ympärillä eri puolilla Suomea rekrytointitilaisuuksia mm. toreilla, oppilaitoksissa ja Tapiolan konttoreissa. Tapiola on Punaisen Ristin pääyhteistyökumppani, jonka tuen erityiskohteena on ystävätoiminta.
Lisäksi ystävänpäivänä vallataan vanhainkoteja. Eri puolilla Suomea järjestetään tempauksia, joissa muistetaan vanhainkodeissa asuvia vanhuksia. Punaisen Ristin vapaaehtoiset lukevat lehtiä ja kirjoja vanhuksille, esittävät runoja ja lauluja, juttelevat ja vievät ulos kävelylle. Vapaaehtoiset ovat kutsuneet useiden paikkakuntien päiväkotilapsia mukaansa vanhainkotivierailuille.
Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on mukana noin 9000 vapaaehtoista.
Lisätietoja ystävätoiminnasta ja ystävänpäivän tapahtumista eri puolilla Suomea osoitteesta www.punainenristi.fi.
Lisätietoja valtakunnallisesti:
Punaisen Ristin kotimaan avun suunnittelija Anita Hartikka, puh. 040 508 806
Ja alueellisesti Punaisen Ristin piirien työntekijät:
Helsingin ja Uudenmaan piiri, tiedottaja Tove Ruuskanen, puh. 040 198 8171
Hämeen piiri, sosiaalitoimen suunnittelija Elisa Lehtonen, puh. 0400 766 957
Kaakkois-Suomen piiri, sosiaalipalvelusuunnittelija Johanna Karppinen, puh. 05 7500 725 tai 0400 2314 40
Lapin piiri, sosiaalipalvelutoiminnan suunnittelija Sirkka Kellokumpu, puh. 0400 703 289
Länsi-Suomen piiri, sosiaalipalvelusuunnittelija Tero Hintsa, puh. 06 429 5830 tai 040 512 1276
Oulun piiri, sosiaalipalvelusuunnittelija Anna-Kaisa Pitkäniemi, puh. 040 486 2885
Satakunnan piiri, toiminnanjohtaja Paula Ilén, puh. 040 5630 118
Savo-Karjalan piiri, sosiaalipalvelusuunnittelija Tuija Hänninen, puh. 050 5020 772
Varsinais-Suomen piiri, sosiaalisihteeri Tuija Hongisto, puh. 040 7313 585
Turunmaan piiri - Åbolands distrikt,sosiaalitoimen kehittäjä Helena Lindström, tfn
040 771 2820
Ålands distrikt, socialsekreterare Maria Lundberg-Nylund, tfn 018 528 501
Österbottens svenska distrikt, samordnare för samhälls- och ungdomsverksamheten Lena Valkeakari, tfn 06 312 2529, 050 566 2642

- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
-

Aikaisemmat kampanjat
03.09.09